Tim Sparv ulkona puiden edessä
Niksi-Pirkka sticker

Tim Sparv: ”Kun keittiö on siisti, fiilis on parempi”

Jalkapallovalmentaja Tim Sparvin koti-illoissa parasta on, kun saa käydä tyttären kanssa kaksin leikkipuistossa ja syödä illallista perheen kesken.

"Aamulla herään kuuden maissa. Yritän pukeutua tosi hiljaa, jotta tyttäreni ja puolisoni voivat nukkua pidempään. Haluan lähteä aikaisin töihin Sparta Prahan treenikeskukseen, koska silloin vältän ison kaupungin ruuhkan ja olen perillä vain 12 minuutissa. Töissä menen aina ensimmäiseksi istumaan jääkylpyyn minuutiksi. Se tuntuu aika pitkältä ajalta, mutta sen jälkeen olo on tosi hyvä.

Aamupalani syön pelaajien ja valmennusjohdon kanssa puoli yhdeksältä. Tyypillisesti syön munakasta, leipää, hedelmiä ja vihanneksia sekä juon inkiväärishotin ja smoothien. Ammattilaisurheilijoiden ruoka on laadukasta, ja vaihtoehtoja on paljon. On onnekasta päästä valmiin ruoan äärelle. Syön joukkueen kanssa myös lounaan ja iltapäivän välipalat.

Kahvini juon aina mustana. Minulla menee ehkä neljä tai viisi tuplaespressoa päivässä. Kahvi on minulle sosiaalinen tapa ja kotiin tullessa palkinto tehdystä työpäivästä. On ihanaa, jos minulla on töiden jälkeen puoli tuntia aikaa vain istua sohvalla kahvikupin kanssa.

Ennen peliä minun täytyy antaa pelaajille tilaa keskittyä. On uskallettava luottaa siihen, että he tietävät, mitä heidän pitää tehdä. Peliä edeltävällä viikolla yritän valmistaa pelaajat taktisesti ja teknisesti, henkisesti ja fyysisesti niin hyvin kuin mahdollista, mutta kun peli alkaa, oma työni on melkeinpä jo tehty.

Hotellissa korvatulpat ovat minulle tärkeä työväline. On häiritsevää, jos huoneen ulkopuolella on paljon ääniä. Työmatkani ovat perheelle haastavia, mutta soittelemme usein ja lähetämme kuvia ja ääniviestejä. Viimeiset kaksi kautta reissasin tosi paljon, jopa neljä päivää viikosta, mutta nyt tahti on onneksi vähän rauhoittunut.

Matkalaukussani on aina kirja. Luen yleensä jotain, josta voin oppia: johtamista, jalkapalloa, psykologiaa tai vaikka historiaa. Tällä hetkellä luen Jim Collinsin kirjaa From Good To Great. Se on vanha klassikko, jossa mietitään, miksi joku firma menestyy ja toinen ei.

Arkeani pitää kasassa liikunta. Urheilu on edelleen tosi tärkeä osa elämääni. Käyn noin viisi kertaa viikossa salilla, juoksemassa tai pelaamassa padelia. Jos en ole tehnyt jotain fyysistä päivän aikana, olen tavallista turhautuneempi ja väsyneempi enkä pysty keskittymään niin hyvin kuin haluaisin.

Tavallinen koti-iltani on rauhallinen. Minulla on töissä koko ajan ihmisiä ympärilläni, joten illalla riittää, että menen tyttäreni kanssa leikkipuistoon. Illallinen on minulle yhdessäoloa perheen kanssa ja palautumista työpäivästä. Yritän olla illat ilman puhelinta ja tietokonetta ja päästä nukkumaan kymmenen maissa, kun olen lukenut iltasadun tyttärelleni.

p6-8 26 verkkosivukuvatp6-8 26 Tim Sparv 2 1800x1012 Tim Sparv on asunut perheensä kanssa neljä vuotta puolisonsa Jitkan kotimaassa Tšekissä.

Kodin siivoamisen suhteen olen aika tarkka. Varsinkin keittiö pitää siivota heti ruokailun jälkeen. Puolisoni voisi jättää koko kaaoksen seuraavaan aamuun, mutta minä en vain pysty siihen. Laitan aterian jälkeen astiat suoraan tiskiin ja tavarat oikeille paikoilleen. Minulla on nukkumaan mennessä parempi fiilis, kun tiedän, että talomme ei näytä ihan hirveältä. Riitelemme puolisoni kanssa siisteydestä aika usein. Onneksi meillä käy siivooja kaksi kertaa kuussa.

Kunpa oppisin tšekin kielen. Olen opetellut sitä viikoittain opettajan kanssa, mutta vaikeaa on! Minun pitäisi ottaa mallia tyttärestäni ja vain uskaltaa puhua. Hän puhuu ruotsia, tšekkiä ja englantia eikä välitä, vaikka tekee virheitä.

Ostoskorissani on aina leipää, jogurttia, juustoa ja kinkkua – tosi tylsiä juttuja! Käyn todella harvoin kaupassa. Tilaamme kotiin säännöllisesti ruokatoimituksen, jossa on mukana reseptit ja tarvikkeet. Se helpottaa arkea paljon. Suomesta kaipaan ruisleipää ja Fazerin Sinistä, ja kesäisin olisi joskus kiva juoda lonkeroa.

Ruokabravuurini on lohikeitto. Laitan siihen paljon kermaa ja voita. Kokkaan erilaisia keittoja etenkin talvella.

Salainen paheeni on suklaa. Olen muuten aika kurinalainen, mutta kun syön jotain herkkua, syön melko paljon kerralla. Yksi pala ei riitä.

Oma Pirkka-niksini on tehdä teetä hedelmäjätteestä, esimerkiksi omenankuoresta ja -kodasta. Kaadan niiden päälle vain kuumaa vettä.

Hifistelen suklaalla ja viinillä! Terveelliset elämäntavat ovat edelleen iso osa identiteettiäni ja haluan, että 80 prosenttia syömästäni ruoasta on terveellistä ja laadukasta. Mutta välillä on tärkeää myös todella nauttia siitä, mitä syön.

Pihistelen... En halua kuulostaa ylimieliseltä, mutta en katso ruokakaupoissa hintoja. Olen onnekas, että voin ostaa sitä, mitä haluan."

TIM SPARV on Prahassa asuva 39-vuotias jalkapallovalmentaja ja entinen pelaaja.Hän vastaa tšekkiläisen AC Sparta Praguen valmentajana pelaajien valmennuksesta ja kehityksestä ja työskentelee lisäksi Suomen jalkapallomaajoukkueen Huuhkajien valmennusryhmässä. Perheeseen kuuluvat 5-vuotias tytär sekä tšekkiläinen somevaikuttajapuoliso Jitka Nováčková.

K-ryhmä on Suomen Palloliiton pää- yhteistyökumppani. Lisäksi K-ryhmän Liike on lääke -kiertueella lapset ja nuoret pääsevät kokeilemaan taitojaan myös jalkapallossa. Kiertue on liikuttanut jo yli 200 000 lasta ja on käynnissä taas kesällä 2026.

Lue lisää:

JULKAISTU   6.6.2026TEKSTI   Johanna TilusKUVAT   Roni Rekomaa / Lehtikuva , Tim Sparv, Jyri Sulander / Palloliitto

Oliko juttu kiinnostava?

Kyllä (0)Ei (0)

Luitko jo nämä?